Tänään lähti käyntin viikon kestävä lähtölaskenta kohti kotia. Ei ole paljoa jaksanut päivittää blogia, kun on kaikki voimat menneet nestehukan torjumiseen täällä helteessä. Lämpöä on ollut liki kolmekymmentä astetta, ja ilma on ollut trooppisen kosteaa. Ilmeisesti ei ole mitään uutta, mutta oma arktiseen ilmastoon sopeutunut kehoni ei todellakaan ole voinut hyvin näissä keleissä. Töitä pitää silti tehdä ja yrittää tsempata viimeiseen asti.
Kävin eilen kuuntelemassa kansamusiikkikonserttia, joka oli Sofia Täljebäckin (SWE) ja Laura Geierin (USA) loppukonsertti vuoden opiskelun jälkeen. Puolentoista tunnin mittainen läpileikkaus paikallisen folk-musan ytimeen ei jättänyt kylmäksi ketään, varsinkaan kun auditoriossa ei ollut ilmanvaihtoa eikä muutakaan keinoa viilentyä. Gadulka ja viulu näyttelivät pääosaa, ja luikauttivat tytöt yhden laulunkin, vieläpä oikein katu-uskottavalla paikallisella laulutekniikalla. Ilta jatkuikin sitten ruokailulla Terry's:ssä.
Paikalla oli myös eräs kuvataitelija joka kertoi niin hämmentävän tarinan, että on oikein pakko jakaa. Hän ei tiennyt Suomesta mitään, varsinkaan nuorena, mutta oli kuitenkin unelmoinut hieman toisenlaisesta ammatista. Hän kertoi, että kaveripiirissään oli eräs kaveri, jota kutsuttiin Suomi-Vladoksi. Herra Suomi-Vlado oli kuulemma käynyt Suomessa ja kertoi, että siellä on runsaasti nuoria leskinaisia, jotka kaipaavat rakastajaa. Suomalaiset miehet kun ovat välinpitämättömiä kertaalleen naituja naisia kohtaan. Silloin 19-vuotias kuvataiteilijan alku oli päättänyt vakaasti, että hän lähtee Suomeen gigoloksi tienaamaan tuhansia markkoja, joiden avulla hän elelisi herroiksi Bulgariassa. Kuten meille kaikille käy, elämän realiteetit iskivät vastaan, ja taiteilija joutui ensin palvelemaan isänmaataan armeijassa puolitoista vuotta. Armeijasta päästyään hän oli jo tullut järkiinsä ja päättänyt vakaasti ryhtyä kuvataiteilijaksi. Myöhemmin selvisi että Suomi-Vlado ei ollut käynyt lähelläkään Suomea. Hyvä, ettei nuoruuden herkkäuskoisuus muuttunut karvaaksi pettymykseksi. Kyllähän me tiedämme, että suomalainen mies on hyvinkin kykenevä ja rakastava yksilö, jos niikseen tulee.
No se siitä, mitäs sitten seuraavaksi. Kävin ostamassa nahkakengät. Erittäin laadukkaat ja komiat popot ovat, ja hintakin oli vain 40€. Kehottaisin kaikkia, jotka kengistä pitävät, tulemaan tänne ostoksille. Erityisesti naisten kenkiä on tarjolla niin paljon, etten oikeen edes ymmärrä miten niitä myyvät liikkeet tulevat toimeen. Kaippa täällä sitten tykätään ostaa niitä kenkiä, kun tarjontaakin on. Onneksi oma kultani ei ole niin tossujen perään, mutta joku saattaisi ehkä villiintyä hieman täällä. Hinnat kun ovat todellakin kohdallaan, vaikka laadusta en kyllä osaa sitten sanoa mitään. Kyllä nuo paikalliset naiset kuitenkin niillä pystyssä pysyvät, joten kai niillä ny sitten kävelee jonkin matkaa. Ihme, etteivät nuo meidänkin koulun tytöt taita nilkkojaan tuolla mukulakivikaduilla kävellessään tolkuttoman korkeilla piikkikoroilla. Tottumiskysymys kai sekin on, mutta vähän tekee pahaa.
No, ensi viikolla olisi yksi konsertti, kapun kanssa joka päivä, Kaludin kanssa joka päivä, ja sitten torstaina pikku läksiäiset Terrysissä. Perjantaina pitäisi sitten rahdata koko omaisuus takaisin uuteen tupaan. Apet ja vaimoke ovat muuttaneet tänään tavaroita, ja purkavat laatikkoja nyt kuumeisesti. En malta odottaa miltä uusi kämppä näyttää. Ehtiihän siitä nauttia kokonaista kaksi yötä, kun pitää lähteä jo Savonlinnaan taiteilemaan. Vierivä kivi ei sammaloidu. Vois sitä kuitenkin nyt vähän vähemmän vieriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti