Nyt on laulettu viimeisetkin laulut tällä erää Plovdivissa. Eilen oli Vocal Ensemble -kurssin päätöskonsertti, ja näyttelijäntyön loppu"tentti". Konsertti meni tosi kivasti, ja pikku näytteleminen La Traviatan Un Di Felice -duetossa irrotti yleisön raikuviin alpoodeihin. Tuntui kivalta saattaa päätökseen tämä puolivuotinen noin komialla suorituksella. Helppohan se on tässä hehkuttaa, kun en ole nähnyt videota esityksestä vielä, mutta päällimmäinen tunne oli ainakin 8- arvoinen.
Tilaisuutta oli myös katsomassa näyttelijäntyön opettajani Sasho Petkov, ja sainkin häneltä hyvin kauniin vahaikonin läksiäislahjaksi. Aikasemmin päivällä suoritettu tutkinto tuli vähän puskan takaa, kun kuvittelin minulla olevan vielä tänään tunti hänen kanssaan. Homma meni kuitenkin erittäin jouhevasti, ja sainkin täydet pisteet kurssista. Toivottavasti tästä on hyötyä tulevaisuudessa. Ainakin omasta mielestäni tajuan ehkä hieman paremmin järjestelmällistä lähestymistapaa lavatyöskentelyyn.
Viimeinen laulutuntikin oli tuossa iltasella ja Kaludi antoi vielä viimeisiä ohjeita omaehtoiseen työskentelyyn. Lyhyestä virsi kaunis. 20 min ja menehän siitä =)
Jäljellä on siis enää siivousta, pakkailua, ja loppuhulinat huomenna kantakuppila Terrysissä. Onneksi kolleegani Zdravko koululta lupautui autoilemaan perjantaina Plovdivista Sofiaan, niin ei tarvitse taittua tämän tavaramäärän alle. Painoraja paukkuu aivan varmasti, mutta toivottavasti en joudu maksamaan itseäni kipeäksi. Ylihuomennahan se sitten nähdään. Loppuanalyysin teen sitten, kun on hieman etäisyyttä aiheeseen. Tällä hetkellä tulisi aika paljon negatiivisempaa tekstiä, jota varmasti katuisin myöhemmin, koska koti-ikävä on aika suuri. Katsotaan josko sille löytyisi aikaa tuolta oopperajuhlien työskentelyn lomasta. Noh, nyt meni kuva, kohta menee varmaan ääni... Moro!
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Outo tunne rinnassani on kuin piano polvellani
Tässä pari päivää olen harmitellu sitä, että hoitoaine loppui juuri ennen kuin piti lähteä kotiin. Sama tunne tuli kun hetki sitten käsisaippua loppui, eikä tosiaan millään viitsisi ostaa parin päivän takia uusia puteleita, kun ei niitä kotiinkaan viitsi viedä. Olen lähdössä kotiin puolen vuoden reissun jälkeen, ja ainoa mielessäni pyörivä harmistuksen aihe on huonosti suunniteltu hygieniatalous. Pitäisihän minun partiolaisena olla valmiimpi ja suunnitella asiat nyt vähän paremmin. Ei ole tainnut vielä oikein iskostua mieleen se, että tämä tosiaan loppuu kohta. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olen alkanut tottua tähän sekametelisoppaan, jota Bulgariaksikin kutsutaan.
Olen alkanut ymmärtää, miksi ihmiset toimivat niinkuin toimivat. Olen alkanut tajuta miksi asiat hoidetaan täällä niinkuin ne hoidetaan. Olen keksinyt miten paikallisten kanssa kommunikoidaan, vaikkei kieltä osaakaan.
Ensihavainnot ovat osoittautuneet osalta oikeiksi, osalta vääriksi. Tavallaan juuri, kun homma alkoi käydä mielenkiintoiseksi, pitää lähteä kotiin. En kuitenkaan haluaisi olla enää hetkeäkään kauempaa täällä. Olen saanut sen, mitä lähdin hakemaankin: Valtavan määrän kokemuksia vieraasta kulttuurista, ammatillisen osaamisen huimaa kasvua, ja hurjan tukun uusia ystäviä sekä paikallisia että muun maalaisia. Nyt on aika kuitenkin panna pillit pussiin, pakata laukut ja suunnata kohti omaa sänkyä oman kullan ja kahden karvakorvan viereen.
Hieman analyysiä kutenkin viimepäivien opiskelusta. Tappelin, tai oikeastaan kiistelin vahvasanaisesti Kaludin kanssa eilen. Kävimme tulenpalavan keskustelun lauluteknisistä yksityiskohdista, jonka seurauksena tajusin mistä tässä hommassa on kyse. Vajaan 80 laulutuntia se otti, että luupää tajusi miksi asiat toimivat niinkuin ne toimivat. Muut oppilaat eivät oikein tajunneet mistä oli kyse, mutta tuossa hetkessä suhteemme muuttui professori-oppilas-suhteesta enemmän kolleegiaaliseksi. Kaludi sanoi, että tästä lähtien hänen ei tarvitse enää kertoa perusteista, koska näyttää siltä että ymmärsin ne vihdoin täysin. Tästä eteenpäin kyse on vain mielenlujuudesta ja asioiden hienosäädöstä. Toki nyt puhutaan vain perusteknisestä osaamisesta. Ei tässä nyt vielä mitään maailmantähtiä olla, mutta ehkä askeleen lähempänä.
Tänään oli nelituntinen sessio ohjaaja Sasho Petkovin kanssa. Tulkkiongelmat jatkuivat, mutta saimme kuitenkin tehtyä käytännön lavatyöskentelyn harjoituksia, ja toteutimme yhden aarian ohjauksen, jota olemme tässä muutaman viikon työstäneet paperilla. Sasho oli kovin tyytyväinen tapaani tehdä lavatyötä, ja kehoitti kovasti hakeutumaan johonkin improvisaatioryhmään jäseneksi. Onneksi en tunne yhtään sellaista porukkaa, jossa moista taidetta tehtäisiin. (*wink wink*) Ensi viikolla tehdään vielä viimeisiä hienosäätöjä ja sitten palataan asiaan syssymmällä.
Koitan vielä tehdä loppuanalyysiä jossain vaiheessa, ellei muut asiat vie keskittymistä toisaalle. Näillä kuitenkin mennään, kun ei muuta voida.
Olen alkanut ymmärtää, miksi ihmiset toimivat niinkuin toimivat. Olen alkanut tajuta miksi asiat hoidetaan täällä niinkuin ne hoidetaan. Olen keksinyt miten paikallisten kanssa kommunikoidaan, vaikkei kieltä osaakaan.
Ensihavainnot ovat osoittautuneet osalta oikeiksi, osalta vääriksi. Tavallaan juuri, kun homma alkoi käydä mielenkiintoiseksi, pitää lähteä kotiin. En kuitenkaan haluaisi olla enää hetkeäkään kauempaa täällä. Olen saanut sen, mitä lähdin hakemaankin: Valtavan määrän kokemuksia vieraasta kulttuurista, ammatillisen osaamisen huimaa kasvua, ja hurjan tukun uusia ystäviä sekä paikallisia että muun maalaisia. Nyt on aika kuitenkin panna pillit pussiin, pakata laukut ja suunnata kohti omaa sänkyä oman kullan ja kahden karvakorvan viereen.
Hieman analyysiä kutenkin viimepäivien opiskelusta. Tappelin, tai oikeastaan kiistelin vahvasanaisesti Kaludin kanssa eilen. Kävimme tulenpalavan keskustelun lauluteknisistä yksityiskohdista, jonka seurauksena tajusin mistä tässä hommassa on kyse. Vajaan 80 laulutuntia se otti, että luupää tajusi miksi asiat toimivat niinkuin ne toimivat. Muut oppilaat eivät oikein tajunneet mistä oli kyse, mutta tuossa hetkessä suhteemme muuttui professori-oppilas-suhteesta enemmän kolleegiaaliseksi. Kaludi sanoi, että tästä lähtien hänen ei tarvitse enää kertoa perusteista, koska näyttää siltä että ymmärsin ne vihdoin täysin. Tästä eteenpäin kyse on vain mielenlujuudesta ja asioiden hienosäädöstä. Toki nyt puhutaan vain perusteknisestä osaamisesta. Ei tässä nyt vielä mitään maailmantähtiä olla, mutta ehkä askeleen lähempänä.
Tänään oli nelituntinen sessio ohjaaja Sasho Petkovin kanssa. Tulkkiongelmat jatkuivat, mutta saimme kuitenkin tehtyä käytännön lavatyöskentelyn harjoituksia, ja toteutimme yhden aarian ohjauksen, jota olemme tässä muutaman viikon työstäneet paperilla. Sasho oli kovin tyytyväinen tapaani tehdä lavatyötä, ja kehoitti kovasti hakeutumaan johonkin improvisaatioryhmään jäseneksi. Onneksi en tunne yhtään sellaista porukkaa, jossa moista taidetta tehtäisiin. (*wink wink*) Ensi viikolla tehdään vielä viimeisiä hienosäätöjä ja sitten palataan asiaan syssymmällä.
Koitan vielä tehdä loppuanalyysiä jossain vaiheessa, ellei muut asiat vie keskittymistä toisaalle. Näillä kuitenkin mennään, kun ei muuta voida.
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Viimeistä viedään
Tänään lähti käyntin viikon kestävä lähtölaskenta kohti kotia. Ei ole paljoa jaksanut päivittää blogia, kun on kaikki voimat menneet nestehukan torjumiseen täällä helteessä. Lämpöä on ollut liki kolmekymmentä astetta, ja ilma on ollut trooppisen kosteaa. Ilmeisesti ei ole mitään uutta, mutta oma arktiseen ilmastoon sopeutunut kehoni ei todellakaan ole voinut hyvin näissä keleissä. Töitä pitää silti tehdä ja yrittää tsempata viimeiseen asti.
Kävin eilen kuuntelemassa kansamusiikkikonserttia, joka oli Sofia Täljebäckin (SWE) ja Laura Geierin (USA) loppukonsertti vuoden opiskelun jälkeen. Puolentoista tunnin mittainen läpileikkaus paikallisen folk-musan ytimeen ei jättänyt kylmäksi ketään, varsinkaan kun auditoriossa ei ollut ilmanvaihtoa eikä muutakaan keinoa viilentyä. Gadulka ja viulu näyttelivät pääosaa, ja luikauttivat tytöt yhden laulunkin, vieläpä oikein katu-uskottavalla paikallisella laulutekniikalla. Ilta jatkuikin sitten ruokailulla Terry's:ssä.
Paikalla oli myös eräs kuvataitelija joka kertoi niin hämmentävän tarinan, että on oikein pakko jakaa. Hän ei tiennyt Suomesta mitään, varsinkaan nuorena, mutta oli kuitenkin unelmoinut hieman toisenlaisesta ammatista. Hän kertoi, että kaveripiirissään oli eräs kaveri, jota kutsuttiin Suomi-Vladoksi. Herra Suomi-Vlado oli kuulemma käynyt Suomessa ja kertoi, että siellä on runsaasti nuoria leskinaisia, jotka kaipaavat rakastajaa. Suomalaiset miehet kun ovat välinpitämättömiä kertaalleen naituja naisia kohtaan. Silloin 19-vuotias kuvataiteilijan alku oli päättänyt vakaasti, että hän lähtee Suomeen gigoloksi tienaamaan tuhansia markkoja, joiden avulla hän elelisi herroiksi Bulgariassa. Kuten meille kaikille käy, elämän realiteetit iskivät vastaan, ja taiteilija joutui ensin palvelemaan isänmaataan armeijassa puolitoista vuotta. Armeijasta päästyään hän oli jo tullut järkiinsä ja päättänyt vakaasti ryhtyä kuvataiteilijaksi. Myöhemmin selvisi että Suomi-Vlado ei ollut käynyt lähelläkään Suomea. Hyvä, ettei nuoruuden herkkäuskoisuus muuttunut karvaaksi pettymykseksi. Kyllähän me tiedämme, että suomalainen mies on hyvinkin kykenevä ja rakastava yksilö, jos niikseen tulee.
No se siitä, mitäs sitten seuraavaksi. Kävin ostamassa nahkakengät. Erittäin laadukkaat ja komiat popot ovat, ja hintakin oli vain 40€. Kehottaisin kaikkia, jotka kengistä pitävät, tulemaan tänne ostoksille. Erityisesti naisten kenkiä on tarjolla niin paljon, etten oikeen edes ymmärrä miten niitä myyvät liikkeet tulevat toimeen. Kaippa täällä sitten tykätään ostaa niitä kenkiä, kun tarjontaakin on. Onneksi oma kultani ei ole niin tossujen perään, mutta joku saattaisi ehkä villiintyä hieman täällä. Hinnat kun ovat todellakin kohdallaan, vaikka laadusta en kyllä osaa sitten sanoa mitään. Kyllä nuo paikalliset naiset kuitenkin niillä pystyssä pysyvät, joten kai niillä ny sitten kävelee jonkin matkaa. Ihme, etteivät nuo meidänkin koulun tytöt taita nilkkojaan tuolla mukulakivikaduilla kävellessään tolkuttoman korkeilla piikkikoroilla. Tottumiskysymys kai sekin on, mutta vähän tekee pahaa.
No, ensi viikolla olisi yksi konsertti, kapun kanssa joka päivä, Kaludin kanssa joka päivä, ja sitten torstaina pikku läksiäiset Terrysissä. Perjantaina pitäisi sitten rahdata koko omaisuus takaisin uuteen tupaan. Apet ja vaimoke ovat muuttaneet tänään tavaroita, ja purkavat laatikkoja nyt kuumeisesti. En malta odottaa miltä uusi kämppä näyttää. Ehtiihän siitä nauttia kokonaista kaksi yötä, kun pitää lähteä jo Savonlinnaan taiteilemaan. Vierivä kivi ei sammaloidu. Vois sitä kuitenkin nyt vähän vähemmän vieriä.
Kävin eilen kuuntelemassa kansamusiikkikonserttia, joka oli Sofia Täljebäckin (SWE) ja Laura Geierin (USA) loppukonsertti vuoden opiskelun jälkeen. Puolentoista tunnin mittainen läpileikkaus paikallisen folk-musan ytimeen ei jättänyt kylmäksi ketään, varsinkaan kun auditoriossa ei ollut ilmanvaihtoa eikä muutakaan keinoa viilentyä. Gadulka ja viulu näyttelivät pääosaa, ja luikauttivat tytöt yhden laulunkin, vieläpä oikein katu-uskottavalla paikallisella laulutekniikalla. Ilta jatkuikin sitten ruokailulla Terry's:ssä.
Paikalla oli myös eräs kuvataitelija joka kertoi niin hämmentävän tarinan, että on oikein pakko jakaa. Hän ei tiennyt Suomesta mitään, varsinkaan nuorena, mutta oli kuitenkin unelmoinut hieman toisenlaisesta ammatista. Hän kertoi, että kaveripiirissään oli eräs kaveri, jota kutsuttiin Suomi-Vladoksi. Herra Suomi-Vlado oli kuulemma käynyt Suomessa ja kertoi, että siellä on runsaasti nuoria leskinaisia, jotka kaipaavat rakastajaa. Suomalaiset miehet kun ovat välinpitämättömiä kertaalleen naituja naisia kohtaan. Silloin 19-vuotias kuvataiteilijan alku oli päättänyt vakaasti, että hän lähtee Suomeen gigoloksi tienaamaan tuhansia markkoja, joiden avulla hän elelisi herroiksi Bulgariassa. Kuten meille kaikille käy, elämän realiteetit iskivät vastaan, ja taiteilija joutui ensin palvelemaan isänmaataan armeijassa puolitoista vuotta. Armeijasta päästyään hän oli jo tullut järkiinsä ja päättänyt vakaasti ryhtyä kuvataiteilijaksi. Myöhemmin selvisi että Suomi-Vlado ei ollut käynyt lähelläkään Suomea. Hyvä, ettei nuoruuden herkkäuskoisuus muuttunut karvaaksi pettymykseksi. Kyllähän me tiedämme, että suomalainen mies on hyvinkin kykenevä ja rakastava yksilö, jos niikseen tulee.
No se siitä, mitäs sitten seuraavaksi. Kävin ostamassa nahkakengät. Erittäin laadukkaat ja komiat popot ovat, ja hintakin oli vain 40€. Kehottaisin kaikkia, jotka kengistä pitävät, tulemaan tänne ostoksille. Erityisesti naisten kenkiä on tarjolla niin paljon, etten oikeen edes ymmärrä miten niitä myyvät liikkeet tulevat toimeen. Kaippa täällä sitten tykätään ostaa niitä kenkiä, kun tarjontaakin on. Onneksi oma kultani ei ole niin tossujen perään, mutta joku saattaisi ehkä villiintyä hieman täällä. Hinnat kun ovat todellakin kohdallaan, vaikka laadusta en kyllä osaa sitten sanoa mitään. Kyllä nuo paikalliset naiset kuitenkin niillä pystyssä pysyvät, joten kai niillä ny sitten kävelee jonkin matkaa. Ihme, etteivät nuo meidänkin koulun tytöt taita nilkkojaan tuolla mukulakivikaduilla kävellessään tolkuttoman korkeilla piikkikoroilla. Tottumiskysymys kai sekin on, mutta vähän tekee pahaa.
No, ensi viikolla olisi yksi konsertti, kapun kanssa joka päivä, Kaludin kanssa joka päivä, ja sitten torstaina pikku läksiäiset Terrysissä. Perjantaina pitäisi sitten rahdata koko omaisuus takaisin uuteen tupaan. Apet ja vaimoke ovat muuttaneet tänään tavaroita, ja purkavat laatikkoja nyt kuumeisesti. En malta odottaa miltä uusi kämppä näyttää. Ehtiihän siitä nauttia kokonaista kaksi yötä, kun pitää lähteä jo Savonlinnaan taiteilemaan. Vierivä kivi ei sammaloidu. Vois sitä kuitenkin nyt vähän vähemmän vieriä.
lauantai 28. toukokuuta 2011
Konsertti ohi jee!
Sinne meni eka oma konsertti. Biisejä tuli Kuulalta, Sibeliukselta ja O. Merikannolta ja oli kyllä kertakaikkisen hauskaa. Yleisöäkin oli oikein kivasti ja ilmeisesti heilläkin oli hauskaa huudoista päätellen (joo ymmärrän sen verran bulgariaa että osaan erottaa sadattelut onnitteluista).
Ennakkoasetelmat oli kyllä aika mielenkiintoiset, kun halusin tosiaan esittää suomalaista musiikkia bulgarialaiselle yleisölle. Kaludi oli ihan messissä, mutta Parvanov ei oikein ymmärtänyt kytöä tehdä tällaista konserttia. Teinpä kuitenkin. Itselleni oli tavoitteena tehdä mahdollisimman vaikea ohjelmisto, jotta kehittyisin eteenpäin laulajana, ja samalla saisin tuotua jotain uutta tähän musiikkiympyrään, jota akatemiaksikin kutsutaan.
Ilokseni sain huomata, että yleisö oli jopa hieman vaikuttunut esityksestä. Tuli paljon positiivista palautetta ja ylistystä vapaasta laulutavasta ja lavaolemuksesta. Itsestä ei kyllä ihan siltä tuntunut, kun jännitti aika railakkaasti. Olen kuitenkin onnellinen että sain harjoiteltua hyvin ja taudista huolimatta suoritettua aika mukavan ohjelmiston. Seuraavaksi aletaankin hieroa 7.6. konsertin ohjelmistoa, jossa pitäisi esittää La Traviatasta duetto Un Di Felice ja mahdollisesti Recondita Armonia Toscasta. Työ se ei lopu koskaan.
Ennakkoasetelmat oli kyllä aika mielenkiintoiset, kun halusin tosiaan esittää suomalaista musiikkia bulgarialaiselle yleisölle. Kaludi oli ihan messissä, mutta Parvanov ei oikein ymmärtänyt kytöä tehdä tällaista konserttia. Teinpä kuitenkin. Itselleni oli tavoitteena tehdä mahdollisimman vaikea ohjelmisto, jotta kehittyisin eteenpäin laulajana, ja samalla saisin tuotua jotain uutta tähän musiikkiympyrään, jota akatemiaksikin kutsutaan.
Ilokseni sain huomata, että yleisö oli jopa hieman vaikuttunut esityksestä. Tuli paljon positiivista palautetta ja ylistystä vapaasta laulutavasta ja lavaolemuksesta. Itsestä ei kyllä ihan siltä tuntunut, kun jännitti aika railakkaasti. Olen kuitenkin onnellinen että sain harjoiteltua hyvin ja taudista huolimatta suoritettua aika mukavan ohjelmiston. Seuraavaksi aletaankin hieroa 7.6. konsertin ohjelmistoa, jossa pitäisi esittää La Traviatasta duetto Un Di Felice ja mahdollisesti Recondita Armonia Toscasta. Työ se ei lopu koskaan.
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Ihanuuksien rovio
Kaikki meni hienosti siihen asti kunnes...
Nuopposen Mikko kävi täällä kylässä. Otti laulutunteja Kaludilta ja oli ihan hauskaakin siinä samalla voittaa Suomen kanssa jääkiekon maailmanmestaruus, ja samalla vähän naljailla paikallisille ruotsalaisille, jotka sankoin joukoin seurasivat ottelua samaisessa Irkkupubissa. Peter syytti maamiehiään häviöstä, koska joutui kokemaan nöyryytyksen yksin =)
Mikko kävi pyörähtämässä Varnassa Kaludin kanssa keikalla ja kun hän saapui takaisin olikin jo kakka alkanut osua tuulettimeen. Olo muuttui yhdessä yössä maailman valtiaasta veltoksi olmiksi. En tiennyt vielä siinä vaiheessa mikä iski, mutta en pystynyt menemään aamulla kouluun. Ei ollut kertakaikkiaan voimia sellaiseen. Kävin koululla kääntymässä, mutta palasin nopeasti apteekin kautta takaisin kotiin, ja nukuin pari tuntia lisää. Olo siitä vähän helpotti ja menimmekin Mikon kanssa ottamaan ilta-aurinkoa, ja tarkastamaan paikalliset Mr. ja Ms. Academia -missikisat.
Kun palasimme sieltä, alkoi kauhea horkka. Tärisin niin etten meinannut pysyä sängyssä ja tämän tästä piti juosta vessassa. Taistelin yön kuumetta vastaan; välillä täristen välillä hikoillen. Taistelin itseni kotosuomeen seuraavana aamuna ibuprofeenin voimalla, mutta oli kyllä vähintäänkin mieleenpainuva matka. Onneksi Aikki tuli hakemaan kentältä, ettei tarvinnut julkisilla kikkailla kotiin. Kannoin nimittäin Istanbulin Bosphoruksen peltitehtaan toisen reissun ostokset kotiin, ja tavaroilla oli painoa kaikkiaan 39kg. Nukkumaan ja nappia huuleen.
Seuraavana päivänä käväisin sitten lääkärissä, joka totesi että antibioottia huuleen ja sairaslomaa. Jos jatkuu niin sitten näytteen ottoon. Söin sitten kuurin loppuun ja olo on nyt jolteensakin normaali. Jäi vaan viimeinen oopperajuhlakuoron leiriviikonloppu väliin. Taistelin kotona tavaroitani pakkaillen ja välillä uutta kämppää tarkastellen. Muutto tapahtuu sillä välin, kun olen täällä joten piti olla tarkkana ettei mene herkät NHT:t esim. muutossa rikki.
Lämmittelin itseni tiistaina kansallisoopperan lisäkuoron koelauluun, joka ei nyt ihan huonosti mennyt, mutta terveenä olisin ollut varmasti parempi. Onneksi olkoon vaan Elorannan Joonakselle, joka sai vakipaikan kuorosta samaisissa skaboissa. Nyt vaan tässä jännitetään, että pystynkö ylihuomenna laulamaan konsertin koululla. Ääni on ihan ruvella, eikä kroppakaan ole kyllä sitä mieltä että tukea moiselle suoritukselle löytyisi. Katsotaanpa huomen aamuna mikä meno meininki, mutta vähän tuntuu siltä taas että lyödään lyötyä. Edellisellä kerralla, kun olin KO:n koelaulussa, en vielä oikein osannut, ja siitä kaksi kertaa olen ollut kipeänä. Siksi ajattelin, että nyt menen enkä valita. Hittusen potuttaa, mutta kaippa se on kropan tapa sanoa että hidastappa ukko nyt vähän. Silmissä siintääkin jo elokuinen kalareissu harria ja siikaa narraamassa...
Nuopposen Mikko kävi täällä kylässä. Otti laulutunteja Kaludilta ja oli ihan hauskaakin siinä samalla voittaa Suomen kanssa jääkiekon maailmanmestaruus, ja samalla vähän naljailla paikallisille ruotsalaisille, jotka sankoin joukoin seurasivat ottelua samaisessa Irkkupubissa. Peter syytti maamiehiään häviöstä, koska joutui kokemaan nöyryytyksen yksin =)
Mikko kävi pyörähtämässä Varnassa Kaludin kanssa keikalla ja kun hän saapui takaisin olikin jo kakka alkanut osua tuulettimeen. Olo muuttui yhdessä yössä maailman valtiaasta veltoksi olmiksi. En tiennyt vielä siinä vaiheessa mikä iski, mutta en pystynyt menemään aamulla kouluun. Ei ollut kertakaikkiaan voimia sellaiseen. Kävin koululla kääntymässä, mutta palasin nopeasti apteekin kautta takaisin kotiin, ja nukuin pari tuntia lisää. Olo siitä vähän helpotti ja menimmekin Mikon kanssa ottamaan ilta-aurinkoa, ja tarkastamaan paikalliset Mr. ja Ms. Academia -missikisat.
Kun palasimme sieltä, alkoi kauhea horkka. Tärisin niin etten meinannut pysyä sängyssä ja tämän tästä piti juosta vessassa. Taistelin yön kuumetta vastaan; välillä täristen välillä hikoillen. Taistelin itseni kotosuomeen seuraavana aamuna ibuprofeenin voimalla, mutta oli kyllä vähintäänkin mieleenpainuva matka. Onneksi Aikki tuli hakemaan kentältä, ettei tarvinnut julkisilla kikkailla kotiin. Kannoin nimittäin Istanbulin Bosphoruksen peltitehtaan toisen reissun ostokset kotiin, ja tavaroilla oli painoa kaikkiaan 39kg. Nukkumaan ja nappia huuleen.
Seuraavana päivänä käväisin sitten lääkärissä, joka totesi että antibioottia huuleen ja sairaslomaa. Jos jatkuu niin sitten näytteen ottoon. Söin sitten kuurin loppuun ja olo on nyt jolteensakin normaali. Jäi vaan viimeinen oopperajuhlakuoron leiriviikonloppu väliin. Taistelin kotona tavaroitani pakkaillen ja välillä uutta kämppää tarkastellen. Muutto tapahtuu sillä välin, kun olen täällä joten piti olla tarkkana ettei mene herkät NHT:t esim. muutossa rikki.
Lämmittelin itseni tiistaina kansallisoopperan lisäkuoron koelauluun, joka ei nyt ihan huonosti mennyt, mutta terveenä olisin ollut varmasti parempi. Onneksi olkoon vaan Elorannan Joonakselle, joka sai vakipaikan kuorosta samaisissa skaboissa. Nyt vaan tässä jännitetään, että pystynkö ylihuomenna laulamaan konsertin koululla. Ääni on ihan ruvella, eikä kroppakaan ole kyllä sitä mieltä että tukea moiselle suoritukselle löytyisi. Katsotaanpa huomen aamuna mikä meno meininki, mutta vähän tuntuu siltä taas että lyödään lyötyä. Edellisellä kerralla, kun olin KO:n koelaulussa, en vielä oikein osannut, ja siitä kaksi kertaa olen ollut kipeänä. Siksi ajattelin, että nyt menen enkä valita. Hittusen potuttaa, mutta kaippa se on kropan tapa sanoa että hidastappa ukko nyt vähän. Silmissä siintääkin jo elokuinen kalareissu harria ja siikaa narraamassa...
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Olen ilmeisesti allerginen ruskealle pötkökasville
Eilen alkoi kuulemma kukkimaan joku ihmeen ruskea kasvi, jonka pötkömäisiä osia voi paistaa grillissä ja syödä. Tänä aamuna kaikki oli ihan kivasti, linnut lauloi, aurinko paistoi ja muutenkin oli voimaantunut fiilis. Kaikki tämä loppui, kun astuin pihalle ja astuin muutaman askeleen kohti laulutuntia. Keuhkot täyttyivät siitepölyllä ja alkoi karmea yskiminen. Ajattelin, että se on vain tilapäistä mutta vielä mitä. Laulutunnista meinannut tulla mitään, kun koko ajan pukkasi limaa pihalle. Kaludilla on ilmeisesti sama vaiva, koska hänkin valitteli samaa. Enpä ole varsinaisesti ollut allerginen millekään yleiselle vitsaukselle Suomessa, mutta nyt taisi sitten löytyä sopiva yksilö. Pitää varmaan käydä hakemassa cetriziniä apoteekistä, jos tämä vaikka onkin joku hemmetin koko kesän kukkiva vihulainen.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Paikallisia tapoja osa "##¤"!
Päättivät sitten lyödä sähkötöiden takia aamulla sähköt poikki klo 8.00-16.30 väliseksi ajaksi kertomatta mitään esim. tän talon asukkaille. Vastapäisen talon asukkaita kyllä infottiin, mutta ei meitä. Tosi kiva yrittää käydä aamulla suihkussa, kun lämminvesivaraajassa oli just sen verran lämmintä vettä, että sai hiuksiin shampoot, ja hoitoaineen kohdalla se sitten loppuikin. Matafaka, enkä saanut edes aamukahvia keitettyä! Meinasin käydä pistämässä nuotion ja nokipannun tulille tohon takapihalle ihan kostoksi, mutta piti ehtiä tunnille niin en sitten ehtinyt.
Lisäksi tätä kirjoittaessani ammutaan taas oikeen urakalla satasia tossa patsaskukkulalla. Mä en kertakaikkiaan käsitä miten näillä voi olla varaa roimia noita täyskokosia pommeja ihan tolkuttomia määriä, ja vielä ilman mitään "taiteellista" suunnitelmaa, miten niitä ammutaan. Varmaan on pyydetty viranomaisilta lupa, ja varmaan on asianmukainen alkusammutuskalustokin käsillä, ja varmaan on kaikilla ampujilla tarvittavat luvat homman suorittamiseen. Tykit suoltaa jonkun 10min pommeja yhtäaikaa ilmaan sellaset määrät että on vaan ihme ettei kukaan loukkaannu tai tule aineellisia vahinkoja. Tarina kertoo, että Sunny Beachilla on joka päivä samanlainen mäiske, ja siellä molempia edellä mainittuja tapahtuu harva se päivä. Että sateenvarjo mukaan sitten vaan, jos sinne menette :)
Mä en ala enää mitään, tiskaan kritiikkinä yhteiskuntaa kohtaan, ja syön sitten salaatin!
Lisäksi tätä kirjoittaessani ammutaan taas oikeen urakalla satasia tossa patsaskukkulalla. Mä en kertakaikkiaan käsitä miten näillä voi olla varaa roimia noita täyskokosia pommeja ihan tolkuttomia määriä, ja vielä ilman mitään "taiteellista" suunnitelmaa, miten niitä ammutaan. Varmaan on pyydetty viranomaisilta lupa, ja varmaan on asianmukainen alkusammutuskalustokin käsillä, ja varmaan on kaikilla ampujilla tarvittavat luvat homman suorittamiseen. Tykit suoltaa jonkun 10min pommeja yhtäaikaa ilmaan sellaset määrät että on vaan ihme ettei kukaan loukkaannu tai tule aineellisia vahinkoja. Tarina kertoo, että Sunny Beachilla on joka päivä samanlainen mäiske, ja siellä molempia edellä mainittuja tapahtuu harva se päivä. Että sateenvarjo mukaan sitten vaan, jos sinne menette :)
Mä en ala enää mitään, tiskaan kritiikkinä yhteiskuntaa kohtaan, ja syön sitten salaatin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)