Oli komia Carmen. Eihän se nyt ihan maailmanluokan tasoa ollut, mutta oli siinä semmoisia hetkiä, että ihan tempautui mukaan.
Ekassa puolikkaassa oli vähän löysäilyä ja ylityöllistetty Carmen oli hieman perässä muuta sakkia. Solistien taso kyllä yllätti positiivisesti ja orkkakin soitti kovin kivasti, vaikka pientä epävireisyyttä oli paikoin havaittavissa. Michaela oli pieni pettymys, koska oli temmattu lavalle kahden päivän varoitusajalla hänen omasta tahdostaan, eikä hän juuri harjoituksissa ollut käynyt. Votre toast tuli bassolta aika mureasti ja muutenkin Escamillon satsi oli kivaa kuunneltavaa.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Kaludin lavalla ja täytyy sanoa että on sitä vanhalla miehellä vielä paukkuja vyössä vaikka muille jakaa. Kaludilla oli hieman flunssan jälkimaininkeja, mutta ei sitä kovin montaa kertaa hänen laulustaan kuullut. Kukka-aaria kajahti tunteella ja kyllä sitä pikku Bb:t saa laulettua, vaikka makaa Carmenin päälläkin. Lavalla hän oli kuin kotonaan, ja erityisesti lopun hyvin dramaattinen ohjaus löi viimeisen naulan hyvin menneen esityksen arkkuun.
Stara Zagoran oopperatalo on juuri remontoitu, mutta akustiikka ei ole parhaasta päästä. Silti kannattaa vierailla, koska työhenki on erinomainen, ja muutenkin taso on mielestäni huomattavasti paremmalla tasolla, kuin Plovdivissa. Aion mennä jatkossakin vierailemaan siellä, koska matkaa on vain 85km ja junalla pääsee näppärästi perille, kunhan vain varmistaa lähtölaiturin kerralla oikein, ja pyytää opiskelija-alennusta reippaasti tiskiltä. Lipun hinta oli vaivaiset 6,80lv. Näillä huomiseen päivään ja kohti pehkuja mars!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti