Laulukausi on sitten virallisesti avattu. Meni ihan komiasti vokaliisit, ja kivasti hinkattiin taas ongelmakohtia "freedom moviment of sound":ista. Kovasti odottelen ensi viikkoa, jolloin mestarikurssi jatkuu. Nyt kävi sillä tavalla, että Kaludille iski flunssa, ja hän pitää muutenkin aina sunnuntait vapaina. Onneksi jatkuvuus on taattu tämän viikon jälkeenkin, kun menemme täältä Stara Zagoraan, ja tarkastamme parin päivän ajan paikallista menoa laulun merkeissä. Samalla pääsee katsomaan L'Elisir D'amorea ja sitten takaisin Plovdiviin laulutunteja ottamaan. Toivottavasti jo silloin pääsee käsiksi akatemian toimintaan.
Paikka, jossa kurssi pidetään, on paikallinen eurooppalaisen musiikin keskus, eli yksittäinen, noin 15m^2 huone, jossa on Belarus-merkkinen piano. Varmaankin viritetty tehtaalla viimeksi. Yksi kaveri soitteli kuutamosonaattia tauolla, ja melkein meinasi laatta tulla. Mikrointervallista päivää. Ensi viikolla siirrytään kuulemma isompaan ja parempaan mestaan, kun NBU:sta tulee konserttipianisti N.N. komppaamaan meitä. Suapihan tuota nähhä, sano savommies.
Hotellin Bulgaria kyllä yllättää monella eri tasolla. Vähän on ollut keskustelua hinnasta, ja vieläkään ei ole varmuutta siitä, paljonko huone todellisuudessa maksaa. Kävin jo tiedustelemassa muutamia paikkoja sen varalta, että huone todella olisi niin kallis kuin se listassa lukee. Huone on musta kuin yö, ja valoja ei ole kuin muutama. Vähän kuin olisi Kulttuurikeskus Sofian ruskeassa vessassa.
Onneksi minua viihdyttää alakerrasta raikaava Chalga ja yläkerrasta piputtava perinnemusiikki. Eipähän tule tylsää sen puolesta. Bongasin tänään kadulta soittajaperheen, joka reilusta vesisateesta huolimatta päästeli melkoisella tunteella paikallisia perinnesäveliä. Sen tyyppinen musiikki tuntuu olevan suosiossa täällä, ja kaikki nuoret ja vanhat tuntevat sävelet ulkoa. Enpä usko, että suurin osa suomalaisista tuntee suomen kansanmusaa samalla pieteetillä. Vähän toisaalta hävettää, mutta no, semmoista se on kulttuurin kanssa.
Hotellin ulkopuolella, ja ilmeisesti koko kaupungissa, on suuri joukko hellyyttävän näköisiä kulkukoiria. Kysyin respasta, että miksi osalla koirista on pieni punainen korvatagi, vähän niinkuin meillä Suomessa lehmillä. Respan tyttö kertoi, että koirat on leikattu, etteivät ne voi jatkaa sukua. Jännä juttu, että tällaisiin asioihin on kiinnitetty huomiota. Olen yrittänyt pidätellä itsenäni heittelemästä kotoa jääneitä koirannameja hotellimme kotilaumalle. He nukkuvat messumatolla päällystetyn invarampin päällä ilmeisesti joka yö.
Mietiskelen tässä kirjoittaessani, että mitähän sitä tekisi huomenna. Voisi lähteä pienelle kierokselle, mutta kelit ovat aivan tolkuttoman huonot. Sumua on niin ettei eteensä näe, ja aika ajoin tulee vettä melko railakkaasti. Jännityksellä jään odottamaan mitä huominen tuo tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti