perjantai 28. tammikuuta 2011

Havaintoja katukuvasta

Käväisin iltakävelyllä pyörimässä kaupungilla, ja samalla Irlantilaisessa Pubissa, joka ei ollut nähnytkään Irlantia. Samaa Bulgarialaista ravintolaa kaikki tyyni. Kaikki raflat on enemmän tai vähemmän saman näköisiä, ja tarjoilee samaa ruokaa. Jos varianssia löytyy, niin se on sitten jotain paikallista versiota ulkolaisesta tavarasta. Tässä tapauksessa Irlantilainen makkara oli kyllä ihan samaa tavaraa kuin Bulgarialainen makkara.

Tien varressa oli kansainvälistymisen merkiksi laitettu lasten maalaamia kylttejä. Kylteissä oli maan lippu ja lasten tulkinta siitä, miltä kyseinen maa näyttää. Tässä muutamia esimerkkejä:
 
Jännästi kyllä on erilaiset näkemykset mm. Ruotsin asuntojen muodosta ja Suomalaisesta kukkaloistosta. Vai olisikohan tässä nyt vaan lapsen mielikuvitusta käytetty tehokeinona.

Oli mieten oli, ihan kiva piristys päivään. Aika voimakkaasti tuo eurooppalaistuminen näkyy täällä muutenkin katukuvassa. Paljon on erilaisia miljöönparannusprojekteja käynnissä, joita rahoitetaan EU-tuella. Tämänkin kaupungin Vapauden aukio (pl. Svoboda) on revitty auki ja ilmeisesti aiotaan päällystää uudelleen paremmin pakkasenkestävällä materiaalilla.

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin samanlainen kiiltäväksi hiottu, ja hemmetin liukas jäätyessään se pinnoite tulee olemaan, kuin kaikkialla muuallakin Bulgarian aukeilla toreilla. Ihan käsittämätöntä, miten ihmiset eivät hajota itseään, kun välillä on itsekin joutunut suorittamaan sellaisia pelastusliikkeitä, että Jaatisen Ahtikin olisi ylpeä. Herrasmieshän ei pelastele pitkässä takissa, puku päällä, vaan kaatuu arvokkaasti. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti