Sinne meni Bulgarian ensiesiintyminen. Olihan se aika kivaa, mutta venttaaminen samassa ravintolassa 20 röökiä vetelevän bulgaarin kanssa ei ollut mitenkään miellyttävää. Bulgariassa on vasta säädetty samanlainen tupakkalaki, kuin Suomessa. Toimeenpanossa ollaan siinä vaiheessa, että suurin osa ravintoloista on erityisluvalla saanut jatkaa.
Eipä se kuitenkaan suoritukseen sitten hirveästi vaikuttanut. Yleisö tykkäsi, ja E Lucevan Le Stelle ja Mattinata kajahtivat kivasti yleisön syömmeen. Tämän jälkeen kelpasikin huuhdella ylimääräiset nuotit rakijalla ja hyvällä ruoalla. Talo tarjosi, joten mikäs siinä sitten. Muutkin esiintyjät panivat parastaan. Junioreilla oli vähän murkkuja housuissa, ja tuli vähän pummeja, mutta ei siinä mitään. Onneksi oli hyvä pianisti joka poimi homman kasaan lennosta. Tulihan sitä sitten tanssittuakin myöhemmin illalla perinteisiä Bulgarialaisia tansseja. Kyllä, tanssin joo, vaikka en itsekään uskoisi. Ajattelin, että ei siitä varsinaisesti haittaakaan ole, kun olen tunnetusti melkoinen parkettien partavaahto.
Aamulla lähdettiin yhdeksän aikaan ajamaan kohti Plovdivia. Kaludin vaimo oli sairastunut, joten menemme Stara Zagoraan sitten myöhemmin. Kävimme matkalla Kaludin äidin luona tervehtimässä, jonka jälkeen piipahdimme vielä Kaludin serkun luona kahvilla. Ajoimme myös Kaludin syntymäkaupungin ohi, kävimme katsomassa synnyinkotia, ja veimme hänen isänsä haudalle kynttilän. Kylä, jossa Kaludi on syntynyt, ei ole asukasmäärältään varmaan tuhatta enempää. Hämmästyttävää, että kansainvälinen oopperastara on ponnistanut sieltä maailmalle.
Kaludin serkkun mies on taiteilija, ja tekee erinomaista rakijaa, jota sainkin häneltä lahjaksi pullollisen. Rakija on paikallista pontikkaa, jota täällä kuitenkin saa tehdä laillisesti. Siksi jokaisella perheellä on oma tyylinsä, ja jokaisella kylällä, notkolla ja saarelmalla on oma nimikkomerkkinsä. On Burgas 63, on Karnobatchka ja vaikka mitä muitakin. Silti Bulgarialaiset pitävät itsetehdystä kaikkein eniten. Kaludin serkun mies on ainakin panostanut pullon ulkonäköön. Kylkeen on liimattu savesta tehty tekijän pään kuva.
Matkalla kerkesimme jutella vaikka mistä. Juttelimme laulamisesta, esiintymisestä, ihmisistä ja siitä, mikä takaa menestyksen tällä uralla. En kuitenkaan paljasta sitä vielä. Sehän olisi vähän niinkuin söisi jälkiruoan ennen varsinaista ateriaa. Kaludi kävi läpi esiintymisiä muun muassa Mirella Frenin ja muiden starojen kanssa, joiden nimet pääsivät jo unohtumaan. Kuuntelutin hänellä Peter Andersia, ja hän tykkäsi kovasti, vaikka saksa ei hänelle ole mieluisin laulukieli.
Matkalla meinasi tulla pari kertaa nokkakolari hullujen ohittelijoiden vuoksi, mutta ilmeisesti se kuuluu maan tapaan. Kävimme huoltsikalla raapimassa vanhat Vignettet pois, ja vaihtamassa uudet tilalle. Vignette on eräänlainen tietullitarra, joka pitää löytyä auton tuulilasista moottoritiellä ajettaessa. Poliisit lyövät kuulemma 400lv sakon koutaan jos tarra ei ole paikallaan, vaikka se löytyisikin hansikaslokerosta.
Matka sujui muuten rattoisasti ja löysimme Plovdivin kämpänkin helposti. Kämppä oli kerennyt viilentyä parrin asteeseen, koska olin laittanut sähköpatterit pois päältä. Ei auta, kun laittaa vähän enemmän vilttiä päälle nukkumaan mennessä, ja toivoa että kämppä lämpiää edes joskus. Sitä kyllä hieman ihmettelen, että miten täällä lämmitetään sähköllä, joka muutenkin on niin kallista. Kaukolämpöä ei ole ainakaan täällä, mutta luulisi jonkun muun järjestelmän olevan hitusen verran halvempi, esim. keskuslämmitys öljyllä. Kämpätkään eivät ole kovin häävisti eristettyjä, eikä kolmikerrosikkunoita löydy mistään talosta. Silti täälläkin on nyt -9 astetta pakkasen puolella, joten luulisi ihmisten ajattelevan vähän pidemmälle talojensa energiatehokkuutta.
Täällä sitä nyt kuitenkin täristään. Toivottavasti on aamulla jo lämpimämpi kämppä. Harjoitukset siis jatkukoon ylihuomenna. Huomenna mennään ostamaan kattiloita, pannuja ja ruokaa kaupasta vuokraistäntäni Ivon kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti